torstai 14. heinäkuuta 2011

Zu Hause.

Tässä ollaan nyt reilu viikko kotona oltu, enkä oo oikein vieläkään käsittäny, että oon kotona. Kun viime viikon tiistaina tulin Helsinki-Vantaalle siinä keskipäivän aikoihin, jännitti ihan hirveesti nähdä perhettä ja oli siellä pari kaveriakin vastassa.
Suomenkielen kanssa olikin jo vaikeuksia mutta kyl se siitä lähti sujumaan ja sitten automatkalla ei oikein ollukaan mitään puhuttavaa. Puhuttiin sitten veroprosenteista ja Suomen kansantaloudesta. (Ne ketkä mut tuntee, tietää ettei nää oo mun yleisimpiä puheenaiheita :D)

Sitten päästiin kotiin ja olihan se outoa. Kotona oli outo tuoksu mutta muuten kaikki oli ihan samalla tavoin kuin ennen. Jotenkin kun on itse muuttunu niin paljon vuoden aikana, odotin että muutkin on muuttunu. Mutta ei ole.
Kuten kaikille oon sanonu, mikään ei oo kotona muuttunut, paitsi minä.

Päivät valuu hirveen hitaasti eteenpäin kun ei ole oikein mitään tekemistä, töitä oon ettiny mutta ei nyt ainakaan vielä oo onnistanut.
Koulun alkua odotellessa että sais jotain tekemistä.

Yöt on pahimpia, kun iltasin tulee vaan pyörittyä sängyssä ja mietittyä Saksaa ja sitä, minkä jätin taakse. Unia näen vieläkin saksaksi, ja aamulla herään itku kurkussa, kun tajuan olevani Suomessa.

Jotenki ollu tää sopeutuminen mulle tosi vaikeeta, ehkä tää tästä lähtee, viimeistään kun koulut alkaa ja saa jotain rytmiä tähän elämään. Niin mä ainakin toivon. Mutta ainakin se on varmaa, että mulla oli todella mahtava vuosi, kun sinne Saksaan on jo nyt niin kova ikävä!

Nyt on semmoinen matkakuume että tässä on Saksan yliopistoja tullu kateltua. Mistäs sitä tietää, jos lähtis vaikka takasin Kieliin opiskelemaan..

Tämä taitaa jäädä mun viimeiseksi blogimerkinnäksi, kun tää vaihtovuosikin on nyt ohi. Kommenttia saa laittaa tulemaan, vielä käyn kuitenkin tarkastamassa kommentit yms. ja vastailen parhaani mukaan:)
Lähtekääpä ihmiset sinne maailmalle, se on aika hieno paikka:)



Hampurin lentokentältä, siinä näkyy myös vuoden pinssienkeräilyn tulos!

Tschüss!

<3

Jenni

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Die Letzte Tagen in Deutschland!

Moin moin!

Sori, ei oo päivitystä pitkään aikaan kuulunu ku on ollu niin paljon tekemistä ja jotenkin Euro-Tourista en viittiny alkaa päivitystä tekemään ku siitä riittäis kokonaisen kirjan verran kirjoitettavaa..

Eli mulla on tasan kolme päivää jäljellä.. Minne tää vuosi on mennyt?
Tavaroita oon jo lähettäny kotiin ja alustavasti pakkaillu, eli antanu ylimääräsiä tavaroita kavereille ja semmosta. En kyl tiedä, miten tätä tavaraa on kertyny näin paljon..

Paras kaveri Jessica lähti eilen takasin Jenkkeihin, ja eilinen oli kyllä vaikein päivä täällä Saksassa tähän mennessä. Kotiinlähtö on niin paljon vaikeampaa kuin tänne tulo. Itkettyä tuli koko eilinen päivä ja tuntuu pahalta koko ajan.
Tiistai tulee olemaan tosi vaikea ja mulla on nyt niin ristiriitaiset fiilikset koska oon innoissani et näen taas perheeni ja kaverit, mutta sitten taas, miten pystyn jättämään kaiken tämän taakse?

Sekavilla fiiliksillä mennään, laitan ensi viikolla jonkinmoisen päivityksen kotiinpaluusta, siihen asti Tschüss!

xoxo,

Jenni

perjantai 6. toukokuuta 2011

FEEEERIEN. und jetzt ist der Sommer hier!

Noni laitanpa taas vähäsen päivitystä tähän väliin; nyt on pääsiäislomat lomailtu ja ihan kesäkelithn täällä on. Meillä oli tosiaan kahden viikon pääsiäisloma, ja oli varmaankin paras loma ikinä! Joka päivä tuli tehtyä jotain ja ei tylsää ollu. Tosin paluu arkeen oli aikamoinen pudotus mutta kyllä se nyt ekan kouluviikon jälkeen taas sujuu! Ja enää kolme päivää koulua ja sit starttaa EURO-TOUR ;) Elikkä torstaina olis lähtö niin sitä odotellessa:)

Lomalla tuli oltua aika paljon rannalla ja myöhäsiä aamuja, chillailua ja kavereiden kanssa hengailua. Käytiin myös yks perjantai Heide Parkissa ja se on siis huvipuisto. Ja vei kyllä Särkänniemeä ja Lintsiä 6-0! Ja oli paljon halvempikin, kun päivälipusta maksoin vaan 25 euroa, mikä ei musta nyt ollu kovin paha.

Pääsiäistä täällä ei nyt vietetty mitenkään erityisesti, isäntäperheen kanssa syötiin brunssi ja oli muutama sukulainen kylässä.
Mutta ei sitä pääsiäistä oo Suomessakaan vietetty hirveästi lähivuosina niin ei mua hirveästi haitannut.

Sitten viime sunnuntaina vaihdoin perhettä viimeistä kertaa (voi huhhuh sitä tavaran määrää, miten mie saan nää kamat kotiin!?) Ja nyt siis oon viimeisessä perheessä. Tuntuu jotenkin hassulta sanoa viimeinen perhe, koska sehän tarkoittaa sitä, että kohta olis kotiinlähtö edessä.. Voih.

Ja äskenhän tuli tosiaan katsottua toi Suomi-Saksa jääkiekkopeli ja oli ihan mielenkiintoista kattoaja tiukka pelihän se oli. Kyllä sai hävetä kun ennen peliä sanoin että Suomi tulee viemää Saksaa 6-0 ja sitten Saksa johtikin peliä 3-1 yhessä vaiheessa ja nää saksalaiset kaverit naureskeli ja oli vaan "IN YOUR FACE! siinä vaiheessa kyllä vähän hävetti että mitäs meninkään sanomaan mutta kyllähän Suomi sitten vihdoin ja viimein sen pelin vei:)

Ei mulla tällä erää muuta, lisää päivitystä tulee todennäköisesti sitten Euro-Tourin jälkeen!:)







tiistai 12. huhtikuuta 2011

otsikko?

Moikka!

Yritin päivitellä blogia jo pari viikkoa sitten, kun mielessä kävi videopostaus mutta jostain syystä en saanu nyt sitä videota ladattua tänne vaikka kuinka yritin eri ohjelmia käyttää.
Nyt mennään tosiaan jo huhtikuun puolivälissä ja enää reilu 2½ kuukautta jäljellä! Apua. Ja tänään tuli tasan 8 kuukautta täyteen Saksassa.
Tässä olisikin enää kaksi päivää koulua ja sit kahden viikon kevätloma. Sen jälkeen onkin enää reilu viikko ja sit starttaa vihdoin ja viimein EURO-TOUR! (johon on tänään muuten tasan kuukausi aikaa)

Ja Euro-Tourin jälkeen onkin enää kuukausi jäljellä. Niin se aikaa menee ja eipä tässä nyt ole paljoa aikaa enää Saksassa.. Kevätkomalle ei juurikaan suunnitelmia ole, enemmän vaan rentoutumista ja nukkumista. Ja perheenvaihto olis viimistä kertaa edessä, ei tosin jännitä yhtään kun jo tunnen perheen yms. Kun vaihdoin tähän perheeseen niin oli vähän hassua kun en ollut koskaan perhettä nähnyt ja sit vaan piti muuttaa tänne.

Viime kuussa ei mitään ihmeempiä ole tapahtunut, Hampurissa tuli käytyä pariinkin otteeseen ja mitä nyt normiarkea eli koulua, kavereita, saksankurssi yms. On tässä parina viime päivinä päästy jo grillaamaan kun on ollut niin lämmintä ulkona:) Eilenkin oli +20 astetta ja tossa reilu viikko sitten oli +23 astetta! Kyl se kesä sieltä tulee. Tosin tänään mentiin taas sinne +10 asteen paikkeille ja vettä satoi ja tuuli kovasti kokopäivän. Hyi.

Ei mulla hirveesti muuta tällä kertaa, tässä vielä pari kuvaa kevennykseksi;



Finland, USA, Canada, USA:)



Mhmmm eipä löydy nyt kyllä enempää kelvollisia kuvia koneelta!

Bis bald!

Xoxo,

Jenni

torstai 10. maaliskuuta 2011

EURO-TOUR

Nyt kun se on vihdoinkin varmaa että pääsen lähtemään Eurooppa tourille, niin ajattelin vähän kirjoittaa minne kaikkialle me mennään ja missä järjestyksessä.
Matkustetaan siis bussilla koko ajan, ja matkamme starttaa Hampurista. Siellä ei mitään sightseeingiä tietenkään ole, kun asun muutenkin niin lähelllä Hampuria. Matkamme alkaa toukokuun 12 päivä ja takaisin tullaan toukokuun 29 päivä! Eli 19 päivää :-)
Sieltä lähdetään bussilla kohti Berliiniä



Berliinissä olisi tarkoitus viettää kaksi päivää. Berliinin jälkeen matkamme jatkuu
Dresdeniin. Kaupunki, joka tuhoutui kokonaan toisessa maailmansodassa ja joka on sen jälkeen rakennettu uuteen uskoon;



Dresdenistä matkamme jatkuu Prahaan,



Ja Prahasta Wieniin;



Wienistä ehkä paikkaan, jonka näkemistä minä odotan henkilökohtaisesti eniten eli Venetsia!



Sitten on vuorossa Pisa;



Pisan jälkeen vuorossa on Monaco;



Sitten matkaamme Sveitsiin ja käväisemme Genevessä;



Sieltä Pariisiin; (joka on myös yksi mun lempparikohteista)



Ja Pariisista Brysseliin;



Ja sieltä takaisin Hampuriin ja lopulta Kieliin. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, miten innoissani olen tuosta matkasta ja noi on kaikki sellasia kohteita, jotka jokaisen pitäisi nähdä ainakin kerran elämässään!
Itse en ole käynyt missään noissa kaupungeissa, paitsi Berliinissä. Eli pääsen näkemään ihan valtavasti uusia kaupunkeja :---)

Eipä muuta tällä kertaa,

XO,

Jenni

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

long time no see

Hmmm mitäs on taas lähiaikoina tapahtunu. Meillä oli kolmas orientaatioleiri ja se olikin Berliinissä. Siellä tavattiin myös Berliinin alueen vaihto-oppilaat ja vietettiin viikonloppu niiden kannsa. Yhteensä meitä oli siis reilu sata vaihtaria!
Berliinin piirissä oli kaksi suomalaista ja oli hauska vaihtaa kuulumisia ja jutella jonkun kanssa kasvokkain suomea!
Yövyttiin hotellissa vähän Berliinin ulkopuolella ja vietettiin lauantai päivä Berliinissä. Vapaa-aikaa meillä ei Berliinissä valitettavasti ollut, joten itsenäisesti ei päästy tutustumaan Berliiniin ollenkaan. Mutta nähtiin me kuitenkin Berliinin muuri ja saksan parlamentti talo (en tiedä oikeaa nimeä, suomen kieli hukassa)
Ja meillä oli myös bussi ajelu Berliinin ympäri. Jonka ajan kaikki taisi kyllä nukkua.



Bussimatka Kielistä Berliinin kesti lähes 7 tuntia liikenneruuhkien takia! Normaalisti sinne ajaa siis 4-5 tuntia täältä.

Tässä on taas viikonloppu takanäpäin ja tänä viikonloppuna käytiin Lyypekissä! Me haluttiin mennä pelaamaan Laser tagia ja Lyypekki on ainoa paikka missä sitä voi pelata täällä Schleswig-Holsteinissa. Se oli tosi kivaa!
Ja älyttömän rankkaa, vaikka pelattiin vain yksi erä, (joka kestää 15 min) niin sen 15 minuutin aikana tuli juostua ihan älyttömästi!

Täällä ei muuten kauheasti mitään jännittävää tapahdu, joten tuntuu tyhmältä päivittää blogia joka viikko. Nyt taas en ole päivittänyt pitkään aikaan niin en muista mitä kaikkea on taas tapahtunut, haha.

Tässä on tullu katseltua kavereiden penkkarikuvia ja vähän on ollu koti-ikävää kun tiedän, että ite voisin olla siellä kavereiden kanssa ja valmistua jo tänä vuonna. Mut toisaalta, oon kokenu niin paljon tän vuoden aikana että en ole kyllä missään vaiheessa katunut tänne lähtöä!

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa joten;














XO,

Jenni

maanantai 31. tammikuuta 2011

puoliväli

Tällä hetkellä oon mun vaihtovuoden puolivälissä, joten voisin vähä kirjoitella kokemuksia ylipäätään tähän mennessä ja vähän Saksaa mun näkökulmasta.

Kirjoitin tämän tekstin siis uudella vaihtarisivustolle ja ajattelin liittää sen nyt tähän blogiin :)

"Vietän tällä hetkellä tähän astisen elämäni parasta vuotta Saksassa, Schleswig-Holsteinin osavaltion pääkaupungissa Kielissä. Saavuin tänne elokuun 12. päivä eli tällä hetkellä olen suurinpirtein vaihtovuoteni puolivälissä.

Saksa ei siis alunperin ollut ensimmäinen maavaihtoehtoni, ja kun Rotary-vaihtari olen, niin meidän piti laittaa kolme maavaihtoehtoa, jotka olivat: 1. Kanada, 2. Etelä-Afrikka ja 3. Saksa.
Enkä oikein missään vaiheessa kuvitellut ”joutuvani” Saksaan. Toisin kävi, ja kun kuulin ”joutuvani” Saksaan, olin aluksi vähäsen pettynyt ja lähdin melko sekavilla fiiliksillä matkaan.
Ensinnäkin en koskaan ollut mikään hyvä saksan kielen opiskelija, olin laiska ja saksaa tuli lukiossa vaivaiset kolme kurssia opiskeltua. Eli kielitaito oli lähestulkoon nolla. Tottakai siis pelotti lähteä kun ei kieltä osannut ja sitten vielä mietin että Saksa? Mitä sillä on mulle tarjottavana kun se on ihan samanlainen kuin Suomi.

Olin väärässä. Kielen kanssa oli tottakai ongelmia ja aluksi oli todella rankkaa kun yritti puhua Saksaa ja jos ei Saksaksi osannut niin piti vääntää englanniksi. Englantia osasin kuitenkin hyvin tänne tullessa, mutta silti oli rankkaa puhua vierasta kieltä koko ajan. Vaihtovuosi on vaikea muutenkin, ja vielä maassa, jonka kieltä ei osaa se on vielä vaikeampaa.
Mutta tällä hetkellä en kadu hetkeäkään Saksaan lähtemistä; olen oppinut sujuvan englannin ja saksan.
Muutenkin Saksa maana yllätti ainoastaan positiivisesti. Mitään hirmu suuria eroavaisuuksia täällä ei tietenkään Suomeen verrattuna ole, mutta ei tämä mikään Suomi kuitenkaan ole. Ja tuleville vaihtareille voin kertoa, että älkää pelätkö lähteä Eurooppaan vaihtoon, minusta on ainakin kiva ajatella, että sitten kun täältä tulen kotiin niin eipähän tarvi ainakaan maksaa miljoonia lentolipuista Saksaan kun haluan tulla moikkaamaan kavereita!

Kun ajattelin aina Saksaa samanlaisena kuin Suomi niin en myöskään pelännyt paljon puhuttua kulttuurishokkia yhtään. Noh, mulla ei missään vaiheessa tänne tultaessa ollu sellaista ”kaikki on mahtavaa ja ihanaa ja rakastan kaikkea” fiilistä, ja kaikki tuli jotenkin shokkina samantien. Osittain se varmaankin johtuu siitä, että leijuin jossakin pilvilinnoissa tullessani tänne ja kun vihdoin olin täällä kykenin vain sanomaan ”Tässäks tää nyt oli?”. Ensimmäiset kaksi kuukautta oli itselleni hirmu vaikeaa aikaa, sillä kavereita ei tullutkaan samantien kuten olin kuvitellut, isäntäperhe ei ollutkaan niin ihana ja kiva kuin olin kuvitellut, kaikki oli Suomessa vaan paremmin ja kavereita ja perhettä tulikin ihan hirveä ikävä. Isäntäperhettä jouduin vaihtamaan kolmen ensimmäisen kuukauden jälkeen koska meillä oli koko ajan sukset ristissä ja ei ollut väliä mitä mä tein, aina se oli väärin. Perheenvaihdon jälkeen asiat alkoi paranemaan huomattavasti ja aloin saamaan kavereita.

Kuitenkin selvisin tosta ”kriisistä” aina miettimällä sitä valmennusleireilläkin hoettua lausetta: ”Se ei ole väärin, se on vaan erilaista”. Sillä tosiaan kotiinlähtökin kävi mielessä muutamaan otteeseen mutta onneksi en luovuttanut.

Itse ainakin tykkään siitä, että tuntemattomatkin ihmiset oikeasti juttelee kadulla, kavereita aina halataan kun nähdään, ja muutenkin ihmiset on iloisempia ja varsinkin saksalaiset pojat on niin paljon avoimempia kuin suomalaiset! Kuitenki täytyy muistaa, että mä oon ihan Pohjois-Saksassa, ja täällä meininki on ihan erilaisesti kuin Etelä-Saksassa! Etelä-Saksassa ihmiset ovat vielä niin paljon avoimempia. Ystävien saaminen oli aluksi hankalaa, kun koululla ei ole mitään aktiviteetteja, ja muutenki ainakin itselleni osoittautui erittäin vaikeaksi saada ystäviä koulusta, sillä koulussani on ollut jo niin paljon vaihto-oppilaita, että mä en ollut mitenkään kiinnostava.
Rohkaisen kuitenkin ottamaan osaa johonkin urheiluharrastukseen! Itse tutuistuin aivan mahtaviin ihmisiin sulkapalloharjoituksissa. Olen myös saanut todella hyviä ystäviä kaupunkini muista vaihto-oppilaista, mutta haluan myös painottaa sitä, että paikallisten ystävien löytäminen on tärkeää. Vaikka vaihtaria ei voikaan ymmärtää kukaan muu paremmin kuin toinen vaihtari.

En olisi koskaan vuosi sitten uskonut sanovani tätä; mä olen niin menettänyt sydämeni Saksalle.
En osaa kuvitella mitään muuta maata minulle paremmaksi vaihtomaaksi kuin Saksa ja nautin elämästä täällä ja tulen todellakin palaamaan takaisin tänne.

Ihmiset, älkää pelätkö Saksaan lähtöä! Saksa on aivan upea maa ja ihmiset ihania!"