sunnuntai 20. helmikuuta 2011

long time no see

Hmmm mitäs on taas lähiaikoina tapahtunu. Meillä oli kolmas orientaatioleiri ja se olikin Berliinissä. Siellä tavattiin myös Berliinin alueen vaihto-oppilaat ja vietettiin viikonloppu niiden kannsa. Yhteensä meitä oli siis reilu sata vaihtaria!
Berliinin piirissä oli kaksi suomalaista ja oli hauska vaihtaa kuulumisia ja jutella jonkun kanssa kasvokkain suomea!
Yövyttiin hotellissa vähän Berliinin ulkopuolella ja vietettiin lauantai päivä Berliinissä. Vapaa-aikaa meillä ei Berliinissä valitettavasti ollut, joten itsenäisesti ei päästy tutustumaan Berliiniin ollenkaan. Mutta nähtiin me kuitenkin Berliinin muuri ja saksan parlamentti talo (en tiedä oikeaa nimeä, suomen kieli hukassa)
Ja meillä oli myös bussi ajelu Berliinin ympäri. Jonka ajan kaikki taisi kyllä nukkua.



Bussimatka Kielistä Berliinin kesti lähes 7 tuntia liikenneruuhkien takia! Normaalisti sinne ajaa siis 4-5 tuntia täältä.

Tässä on taas viikonloppu takanäpäin ja tänä viikonloppuna käytiin Lyypekissä! Me haluttiin mennä pelaamaan Laser tagia ja Lyypekki on ainoa paikka missä sitä voi pelata täällä Schleswig-Holsteinissa. Se oli tosi kivaa!
Ja älyttömän rankkaa, vaikka pelattiin vain yksi erä, (joka kestää 15 min) niin sen 15 minuutin aikana tuli juostua ihan älyttömästi!

Täällä ei muuten kauheasti mitään jännittävää tapahdu, joten tuntuu tyhmältä päivittää blogia joka viikko. Nyt taas en ole päivittänyt pitkään aikaan niin en muista mitä kaikkea on taas tapahtunut, haha.

Tässä on tullu katseltua kavereiden penkkarikuvia ja vähän on ollu koti-ikävää kun tiedän, että ite voisin olla siellä kavereiden kanssa ja valmistua jo tänä vuonna. Mut toisaalta, oon kokenu niin paljon tän vuoden aikana että en ole kyllä missään vaiheessa katunut tänne lähtöä!

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa joten;














XO,

Jenni